LEIRIKOULUT
Ikimuistoisia leirikouluja järjestetään sekä Hauhon Lomakeskuksessa, että Miehikkälän Kesäkylässä ja ne sopivat mihin vuodenaikaan tahansa. Järjestämme halutessanne leirikoulun avaimet käteen periaatteella sisältäen majoituksen, täysihoidon, kuljetukset ja ohjelman. Haluamme tarjota myös opettajille ja huoltajille mahdollisuuden nauttia rennosti leirikouluajasta yhdessä oppilaiden kanssa.
Leirikoulun ohjelma suunnitellaan aina sisällöltään ja puitteiltaan kohderyhmän tarpeiden ja tavoitteiden mukaiseksi. Lähtökohtana toiminnalle ovat turvallisuus, yhdessä vietetty laadukas aika ja tekeminen. Monipuoliset harrastemahdollisuudet eri liikuntalajeista käsitöihin ja vaikkapa itsensä ilmaisu teatterin tai musiikin kautta luovat mahdollisuuden positiivisiin onnistumisen elämyksiin. Päivän touhujen päätteeksi maistuvat löylyt rantasaunassa, pulahdus virkistävään veteen ja rauhoittuminen iltanuotiolla vaikkapa lettuja mutustellen ja onnistunutta päivää muistellen.
Järjestämme leirikoulut yhteistyössä Liikuntapalvelut Visio Oy:n kanssa, joka huolehtii leirikoulujen ohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta sekä vastaa tarjouspyyntöihinne. Olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2009 ja yhdessä järjestäneet kymmenittäin onnistuneita ja kiiteltyjä leirikouluja, toivottavasti pääsemme järjestämään sellaisen myös teidän porukallenne!
Vuoden 2012 leirikouluesitteen löydät tästä
Leirikoulut järjestämme yhteistyössä Liikuntapalvelut Visio Oy:n kanssa, joka huolehtii leirikoulujen ohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta.

