Leiritoiminta perheitä tukemassa 2017-2020

Leiritoiminta perheitä tukemassa -hanke

Löydät tiedot hankkeesta klikkaamalla alasvetovalikon otsikoista!

Leiritoiminta perheitä tukemassa on usean eri järjestön yhteishanke, jonka toiminta-aikana järjestetään vuosien 2017-2020 aikana perheleirejä. Yhteensä leirejä tullaan järjestämään 25 kappaletta. Osallistumismaksu on 25€/aikuinen ja 10€/lapset 5-17 -vuotta. Alle 5-vuotiaat maksutta mukaan.

Hankkeen tarkoituksena on yhdistää leirielämän ainutlaatuisuus ja perheen tukeminen yhteen uudenlaisella tavalla, tuomalla leireille sitä tukea, mitä perheet itse tarvitsevat. Leiriviikonloput mahdollistavat koko perheelle yhteistä aikaa, uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia. Teemoitetuilla jatkoleireillä tapaa jatkossa niin uusia kuin tuttuja perheitä. Perhe voi osallistua hankkeen aikana usealle eri leirille aloitusleirin käytyään.

Leireillä vietetään aikaa yhdessä niin oman perheen, kuin muidenkin perheiden kanssa touhuten perinteisiä leiriasioita. Viikonloppuun mahtuu saunomisen, iltanuotioiden ja ohjelman lisäksi keskusteluja, lepäämistä ja ruokailua. Majoittuminen tapahtuu sisätiloissa, eikä leireily vaadi mitään erityistaitoja tai välineitä. Leireillä on paikalla täysi-ikäisiä, kokeneita leiriohjaajia huolehtimassa ohjelmasta ja viihtymisestä. Tarkoituksena on myös luoda leirillä kannustava ilmapiiri, jossa saa jakaa arjen haasteita, puhua mieltä askarruttavista asioista ja saada muilta tukea. Hankkeen eri yhteistyöjärjestöjen toiminnasta saa myös leirien aikana lisätietoa. Leireille voivat hakea mukaan perheet, jotka kokevat että leiriviikonloppu tarjoaisi tukea arkeen. Jokaiselle leirille otetaan mukaan 10-20 perhettä, riippuen perheiden koosta. Leiriviikonloppuihin ja hankkeen toimintaan osallistuminen ei vie perheeltä oikeutta hakea tuettua lomaa.

Leireillä on sekä yhteistä, että vapaavalintaista ohjelmaa. Tarkoitus on myös, että aikuisille ja lapsille on välillä eri ohjelmaa. Tällaisina hetkinä leiriohjaajat huolehtivat lapsista ja vanhemmat voivat keskittyä rauhassa muuhun ohjelmaan tai vapaa-aikaan. Leirit toimivat laajempina kokonaisuuksina, ideana on, että aloitusleirien jälkeisille leireille rakennetaan leirien sisältöjä osallistujien toiveiden mukaan ja tuodaan eri järjestöjen osaamista leireille asiantuntijoiden muodossa. Näin leirien kautta apu ja tuki löytävät tiensä myös arkeen.

Leireille haetaan täyttämällä hakemus. Hakemukseen on hyvä avata perheen tilannetta ja tarvetta leirille, näitä syitä voivat olla niin sosiaaliset, terveydelliset kuin taloudelliset syyt. Leirien hakuaika on ilmoitetaan hakulomakkeessa tarkemmin, mutta on kestoltaan muutamia viikkoja, jonka jälkeen jäljelle jääneet paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Vuodenaikojen mukaan leiriohjelmat mukautuvat sellaisiksi, että leirillä pääsee nauttimaan leirikeskuksia ympäröivästä luonnosta ja rauhoittumaan arjen keskellä. Leirejä järjestetään kolmessa eri leirikeskuksessa, näistä löydät lisätietoja kohdasta leirikeskukset.

 

Hankkeen leirejä järjestetään kolmessa eri leirikeskuksessa kolmella eri paikkakunnalla. Leirikeskuksilla järjestetään koulujen loma-aikoina paljon lasten- ja nuortenleirejä ja ne tuovat omat, leirihenkiset puitteet myös hankkeen leireille. Mikäli leirikeskusten varustelu ja ympäristö mietityttävät, niin lisätietoja voi kysellä hankekoordinaattorilta. Leireille järjestetään yhteiskuljetukset lähimmästä isommasta kaupungista.

Eteläisimpänä leirikeskuksista on Lasten Kesän omistama Hauhon lomakeskus, joka sijaitsee Hämeenlinnasta noin 25 kilometrin päässä. Yhteiskuljetusmahdollisuus Hämeenlinnasta (bussiasema sekä juna-asema). Lisätietoa ja kuvia Hauhon Lomakeskuksesta täältä.

Parasta Lapsille ry:n Lomakeskus Pukkilassa järjestetään hankkeen leirejä keväästä 2018 lähtien. Lomakeskus sijaitsee  Ruuhijärven rannassa Ruoveden ja Virtain rajalla. Lisätietoja lomakeskuksesta täältä.

Pohjoisin hankkeen leiripaikoista sijaitsee Haukiputaalla, Oulun läheisyydessä. Koivuhaassa järjestetään hankkeen aikana muutamia leirejä, joista ensimmäinen elokuussa 2018. Koivuhaasta voit lukea lisää täältä.

11.-13.9.2020Hauhon Lomakeskusjatkoleiri 
25.-27.9.2020Lomakeskus Pukkilajatkoleiri 
6.-8.11.2020Hauhon Lomakeskusjatkoleiri 
4.-6.12.2020Hauhon Lomakeskusjatkoleiri 
18.-20.12.2020Lomakeskus Pukkilajatkoleiri 
    
29.-31.1.2021Hauhon Lomakeskusjatkoleiri 
19.-21.3.2021Hauhon Lomakeskusjatkoleiri 
16.-18.4.2021Hauhon Lomakeskusjatkoleiri 
7.-9.5.2021Hauhon Lomakeskusjatkoleiri

Hankkeen leireistä aloitusleirit on tarkoitettu uusille perheille ja teemoitetut jatkoleirit ovat avoinna aloitusleirille jo osallistuneille perheille.

Viimeinen aloitusleiri on järjestetty syksyllä 2019.

Teemoitetuille jatkoleireille hakeminen:

Teemoitetut jatkoleirit ovat avoinna perheille, jotka ovat jo käyneet aloitusleirin. Syksyn jatkoleireille on auennut haku ja tieto on lähtenyt sähköpostitse kaikille hankkeen toiminnassa mukana oleville perheille.

Leirikeskusten välineistö, ympäristö ja tilat tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen toimintaan niin ulkona kuin sisätiloissa. Eri-ikäiset lapset otetaan huomioon ohjelmassa. Alla esimerkki hankeleiriviikonlopun ohjelmarungosta:

Perjantai

18.00 alkaen saapuminen leirikeskukselle

majoittumista, vapaamuotoista tutustumista leirialueeseen ja tulevaan viikonloppuun

19.00 iltapala tarjolla

20.30 iltahetki majoitustaloilla

22.00 unirauha majoitustaloilla

 

Lauantai

8.00-9.15 aamupala

yhteinen päivän aloitus koko leiriporukalla, tutustumista ja rentoa yhteisohjelmaa

11.30 lounas

mahdollisuus lepäilyyn tai pieniin ohjelmapisteisiin

14.00 välipalahetki

Aikuisille omaa ohjelmaa ja lapsille omaa ohjelmaa

16.30 päivällinen

SAUNAT (saunoissa auttelee ohjaajat ja vanhemmille tarjotaan omaa sauna-aikaa niin, että lapset ovat ohjaajien kanssa)

 naisten/tyttöjen sauna, samaan aikaan mahdollisuus koko perheellä pelailla ulkona ohjaajien kanssa

 miesten/poikien sauna, samaan aikaan mahdollisuus koko perheellä pelailla ulkona ohjaajien kanssa

19.00 iltapala

21.00 iltasatu majoitustaloilla

22.00 unirauha majoitustaloilla

Sunnuntai

8.00-9.30 Aamupala

Ohjelmapisteitä ja aikuisille omaa aikaa/ohjelmaa

Yhteiset heipat ja leirin lopetus

12.00-13.00 Lounas

13.15 Lähtö kotiin

Kaisa Kyrö

Hankekoordinaattori
p. 050 5016636

kaisa.kyro @ lastenkesa.fi

Hanke on osa Kaikille eväät elämään -avustusohjelmaa, jolla edistetään lasten, nuorten ja lapsiperheiden yhtäläisiä mahdollisuuksia, vähennetään eriarvoisuutta ja torjutaan ylisukupolvisen syrjäytymisen uhkaa. Avustusohjelmaa koordinoi Lastensuojelun Keskusliitto. Rahoituksen hanke saa Veikkauksen tuotoista

Leirielämä perheitä tukemassa – hankkeessa on mukana kuusi järjestöä:

 

Ohjelmaa tukee Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla