leirinjohtajat

Tutustumispäivät 2021 leirinjohtajien silmin

Leirinjohtajamme Teppo, Hanna ja Wilma pukivat sanoiksi tunnelmiaan Hauhon kesäleirityöntekijöiden etätutustumispäivistä 2021.

Yhteisöllisyys on sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen viime viikonloppuna vietetyistä ohjaajien ja leirinjohtajien yhteisistä tutustumispäivistä. Toteutimme viikonlopun verkkovälitteisesti. Vuorovaikutus ja oleminen on hieman erilaista ruutujen välityksellä kuin perinteisesti yhdessä akkimaassa kasvotusten, mutta olipa mukavaa, iloista ja tärkeää olla yhdessä koolla! Tutustua, hassutella ja viettää hyvää aikaa porukalla. Yhteisöllisyys on teema, jota on perinteisesti ohjaajien kesken vaalittu akkiksessa ja jota haluamme välittää myös jokaiselle leiriläisille. Mistä yhteisöllisyys koostuu? Tiivistäisin sen tunteeksi kuulua joukkoon ja ajatukseen siitä, että jokainen on tärkeä ja ainutlaatuinen. Meillä on huippu tiimi kasassa kesän leirejä varten! 🙂

-Teppo

leiriohjaajat sininen talo
Sinisen talon leiriohjaajat 2021

Ohjaajakuntamme ehdoton vahvuus on vuodesta toiseen sen monipuolisuus ja vahva osaaminen. Tänäkin vuonna pääsimme tutustumispäivillä muodostamaan upeita, monipuolisia ja todella monitaitoisia tiimejä, jotka pitävät kesällä huolta paitsi leiriläisten perushuollosta ja turvallisuudesta, myös hauskanpidosta ja viihtyvyydestä. Leirit ovat lapsille lomaa, mutta ne ovat parhaimmillaan myös lapsuuden ja nuoruuden suurimpia elämyksiä. Ne kantavat pitkälle elämään. Samoin kaikki ne uudet taidot, joita opitaan kavereilta ja ohjaajilta. Moniammatillinen tiimimme kykenee tänäkin vuonna antamaan monenlaista oppia ja kokemusta kaikille leiriläisille. Ja siinä välissä myös hullutellaan kunnolla, kuten todelliseen Akkis-henkeen kuuluu! Tervetuloa huikeat ohjaajamme! Tervetuloa kaivatut leiriläiset! Tervetuloa ihana kesä!

– Hanna  

leiriohjaajat keltainen talo
Keltaisen talon leiriohjaajia 2021

Ihana, lämmin viikonloppu takana huippu ohjaajatiimin kanssa! Vaikka alkuun pienesti epäilytti miten etätutustumispäivät oikein toimii, niin aivan yli odotustenhan se vaan onnistui tutstuminen, hassuttelu ja ryhmäytyminen myös verkkovälitteisesti. Oli mahtavaa nähdä koko porukka ruudulla samaan aikaan, vaihtaa kuulumisia, viettää aikaa yhdessä hassutellen ja pelaillen sekä jakaa ajatuksia tulevasta kesästä. Melkein kuin olisimme olleet oikeasti kaikki yhdessä Akkiksessa. Johtisporukalla ideoimamme ohjelma sujui suunnitelmien mukaan. Nautimme rauhallisista aamuhetkistä kehonhuollon parissa, kävimme läpi infoasioita muun muassa eläintenhoitoon ja talotiimeihin liittyen ja tutustuimme toisiimme jutellen ja tutustumisleikkien kautta. Myös leireiltä tutut Ban ja Zai kävivät vierailulla vetämässä jännittäviä pikkukisoja ja lopulta yllättäen paljastuikin, kummassa talossa kukakin ohjaaja saa kesänsä viettää. Ilon ja jännityksen täyteinen tutsariviikonloppu! Päällimmäisenä jäi ihana hykerryttävä kesän odotus ja lämmin kiitollinen olo, että on näin monipuolinen, taitava, välittävä ja kaikin puolin mahtava jengi ympärillä <3

-Wilma

Jaa tämä kirjoitus!

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Uutinen