Viikonloppuleirit järjestetään Hauhon Lomakeskuksessa. Perheleireillä vietetään aikaa yhdessä niin oman perheen kesken kuin muidenkin perheiden kanssa, touhuten perinteisiä leiri-puuhia. Lasten ja nuorten leireillä touhutaan kivoja leiripuuhia niin oman majoitusryhmän, kuin koko leirinkin kesken.

Leireillä on paikalla täysi-ikäisiä, kokeneita Lasten Kesä ry:n leiriohjaajia huolehtimassa ohjelmasta ja viihtymisestä. Familia järjestää perheviikonloppujen aikana ohjelmaa vanhemmille, vertaishetkiä tai luennon vanhemmuuteen ja lasten kasvatukseen liittyen kaksikulttuurisessa perheessä. 

Lasten Kesä ry on vastuussa leireille ilmoittautumisista, laskuttamisesta, ylläpidosta sekä lasten leiri-ohjelmasta. Perheleireillä aikuisten ohjelman aikana leiriohjaajat huolehtivat lapsista ja vanhemmat voivat keskittyä rauhassa keskusteluihin.

Viikonloppuun mahtuu saunomisen, iltanuotioiden ja ohjelman lisäksi keskusteluja ja kavereiden kanssa oleilua, lepäämistä ja ruokailua. Majoittuminen tapahtuu sisätiloissa, eikä leireily vaadi mitään erityistaitoja tai välineitä. Ennen leiriä osallistujille lähetetään leirikirje, josta selviävät tärkeimmät käytännön tiedot leiristä. Yhteiskuljetukset Hämeenlinnan rautatieasemalta Hauhon Lomakeskukselle ja takaisin. Leirillä on mukana  työntekijä ja leirivapaaehtoinen Familiasta.

The weekend camps are held at the Hauho Resort. During the family camps you will spend time together with your own family as well as with other families, taking part in traditional camping activities. At children and youth’s camps we spend our days with fun camp activities among the specific accommodation group but also as a full camp crowd with others.

There are experienced, adult Lasten Kesä ry camp counsellors at the camps in charge of the activities and your enjoyment. During the family weekends, Familia organizes activities for parents such as peer-to-peer discussions or a lecture related to parenting and raising a child in a bicultural family.

Lasten Kesä ry is responsible of registration, invoicing, maintenance and the children’s activities. At family camps, during the adult activities, the camp counsellors take care of the children and the parents can focus on the conversations undisturbed.

In addition to the activities, the weekend will include bonfires and sauna in the evening, interesting discussions and hanging out with friends, good meals and rest. The accommodation is indoors and going on the camp does not require any special skills or equipment. Before the camp, participants will be sent a letter with the most important practical information about the camp. Bus transportation from Hämeenlinna railway station to Hauho Resort and back is available. An employee and a camp volunteer from Familia will be with you at the camp.

 

Need some more information about our camps / summer camps in English? Click here.

pomminpurku

Vuoden 2023 viikonloppuleirit

Syksyn lasten ja nuorten leiri 7-14-vuotiaille
Ajankohta: 6.-8.10.2023
Lomapaikka: Hauhon Lomakeskus​ (Akkijärventie 221, 14770 Eteläinen)
Osallistujamäärä: 20 henkilöä

Ilmoittautuminen päättyy: kaikkien paikkojen täyttyessä tai viimeistään 15.9. 

Hinta: 100€ / lapsi 
Haku leirille avautuu myöhemmin! 

Leiriin liittyvissä kysymyksissä teitä auttaa Lasten Kesän puolesta

toimisto@lastenkesa.fi
+358 50 400 1992

tai ota yhteys Familia ry:n työntekijään

Nora Dadi
nora.dadi@familiary.fi
+358 50 502 1039

Palvelemme suomeksi ja englanniksi.

Camp for children and youth / September
When: 6.-8.10.2023
Where: Hauhon Lomakeskus (Akkijärventie 221, 14770 Eteläinen)
Participants: 20 people

Registration ends: when the camp is full or on the 15th of September 

Price: 100€ per child 

With any questions regarding the camp, at your service on behalf of Lasten Kesä

toimisto@lastenkesa.fi
+358 50 400 1992

or contact Familia ry’s staff member

Nora Dadi
nora.dadi@familiary.fi
+358 50 502 1039

Service both in Finnish and English.

Lisätietoja  Familia ry:n nettisivuilta!

Learn more here!