Mediataidot tärkeitä myös Lasten Kesällä

Tällä kuluneella viikolla on vietetty mediataitoviikkoa. Se on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoite on kehittää lasten, nuorten sekä aikuisten mediataitoja ja myös vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Erilaiset median muodot ovat nykyään vahvasti osana kaikenikäisten elämää ja siitä johtuen myös tarve mediakasvatukselle on kasvanut. Harva meistä kuitenkaan on heti alussa osannut toimia mediassa vastuullisesti ja kriittisesti tai osannut tunnistaa kaikkia hyvän tai huonon mediakäyttäytymisen piirteitä. Lapset ja nuoret oppivat median käytöstä koulussa, mutta etenkin kasvatuksella ja lasta ympäröivillä yhteisöillä on opittuun käyttäytymiseen suuri vaikutus. (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti 2022.) 

Me opimme seuraamalla muiden esimerkkejä. Tämän takia myös meistä täällä Lasten Kesällä on ehdottoman tärkeää, että meidän viestintämme nettisivuilla sekä sosiaalisen median alustoilla on vastuullista. Pyrimme näyttämään positiivista esimerkkiä hyvästä nettietiketistä myös nuorille seuraajillemme tehdessämme postauksia sekä tarinoita Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Myös saavutettavuus on oleellista viestinnässämme ja olemmekin aiheeseen liittyen juuri työstämässä sivuillemme enemmän englanninkielistä sisältöä. 

Leireillämme lasten älylaitteet ja puhelimet säilytetään leiripäivän aikana turvassa majoitustalojen ohjaajien huoneessa, jossa on niille erilliset latausasemat. Haluamme varmistaa, että leiripäivän aikana lapset saavat lepoa älylaitteiden jatkuvista ärsykkeistä sekä aikaa muille aktiviteeteille. Mediakasvatuksen yhtenä osa-alueena on kasvattaa lapsia ja nuoria myös jatkuvien mediaärsykkeiden rajaamisen ja torjumisen opetteluun. Tänä päivänä jokaisella on niitä valtava määrä lähellään ihan koko ajan erilaisten laitteiden kautta. On hyvä oppia pitämään myös taukoa laitteista ja rentoutua ilman jatkuvia mediaärsykkeitä. 

Jokaisena leiripäivänä on erikseen oma puhelinaikansa, jonka voi käyttää kotiin soitteluun, pelaamiseen, kavereille viestittelyyn tai mihin kukakin sen käyttää haluaa. Tähän liittyen leireillä sovitaan aina yhteisiä viihtymisohjeita läpikäytäessä myös säännöt esimerkiksi some-viestinnälle leirin aikana. Näin haluamme varmistaa, että lapset ja nuoret oppivat ja osaavat toimia vastuullisesti julkaistessaan esimerkiksi kuvamateriaalia sosiaalisessa mediassa leiriltä. Leiripäivien aikana ja varsinkin viimeisen leiripäivän aamuna ennen bussiin nousemista, monet vaihtelevat puhelinnumeroita sekä some-tilien nimimerkkejä voidakseen olla yhteydessä toisiinsa leirien jälkeenkin.

Media ja sen eri muodot kehittyvät nopeasti, jonka takia myös omien medialuku- sekä mediakäyttäytymistaitojen jatkuva kehittäminen on tärkeää. Vaikka mediataitoviikko tuo vuosittain esille näitä tärkeitä seikkoja viestintään ja mediaan liittyen, niihin on tarpeellista kiinnittää huomiota vuoden jokaisena päivänä. Muistetaanhan siis tehdä niin!

 

Voit lukea lisää mediataitoviikosta täältä. 

 

Jaa tämä kirjoitus!

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Blogi